Näin väittää Ben Vautier meneillään olevassa näyttelyssään Nizzan naivistisen taiteen museossa.
Ben, varsinaiselta nimeltään Benjamin Vautier, on kiinnostava nizzalainen taitelija, jonka töitä on nähty lukuisissa näyttelyissä sekä monissa huomattavien museoiden kokoelmissa eri puolilla maailmaa.
Joku taidehistorian asiantuntija osaisi varmaan kertoa, kuuluuko nizzalaisen 88-vuotiaan Benin taide johonkin tiettyyn modernin taiteen lajiin vai onko Ben omanlaisensa taiteilija, jonka tyyli ei loksahda muuhun kuin ns. Nizzan koulukuntaan eli 1950-luvun lopulla syntyneeseen nizzalaisten taiteilijoiden ryhmään. Itselleni tulee useista töistä mieleen pop-taide. En tiedä, ymmärränkö hänen taidettaan niin kuin pitäisi, mutta ainakin pidän siitä.
Nizzan naivistisen taiteen museo antoi viime keväänä Benille vapaat kädet ja 500 neliötä tilaa Chateau Hélènestä, jotka hän täytti taiteellaan. Näyttely avattiin toukokuussa 2023 kolmen kuukauden rakentamisen jälkeen. Näyttely on esillä toukokuun 6. päivään saakka 2024, joten vielä on hyvin aikaa käydä tutustumassa siihen vaikka useaan kertaan.
Näyttelyssä nyt esillä olevissa teoksissa taiteilija muun muassa etsii totuutta ja kyselee mitä taide on. Benin kirjoitetut tekstitaulut lienevät hänen tunnetuimpia töitään, mutta tuottoisa taiteilija on tehnyt myös maalauksia ja erilaisia veistoksia ym. Hänen talonsa Nizzan pohjoisilla rinteillä on aikamoinen taideteos jo itsessään (tai ehkä jonkun mielestä sekasotku) ja niin on nykyinen näyttelykin.
Museorakennus on pullollaan Benin oivalluksia. Teoksia on esillä satoja. Tekstitauluja on niin paljon että näköä haittaa eikä kaikkia välttämättä jaksaisi lukeakaan. Mutta jos jaksaa, kunkin taulun teksti saa miettimään hetkeksi sen sisältämää sanomaa. Vai mitä tuumaatte taulusta joka julistaa: ”le beau n’existe pas” (kauneutta ei ole olemassa). Tämän ison taulun seurana on pienempikokoisia. Lisäksi katsoja jää pohtimaan, miksi taiteilija on ripustanut luudan roikkumaan katosta näiden taulujen lähelle.
Ben on taiteillut myös pop-taidemaisia veistoksia yhdistelemällä erilaisia esineitä. Vaikuttaa siltä, että nähtyään jonkin hylätyn epämääräisen vekottimen, vanhan huonekalun, kylpyammeen, nuken, lastenvaunut, – mitä vain – Ben muokkaa siitä omanlaisensa, yllättävän taideteoksen. Esimerkiksi Benin näyttelyssä voi tehdä treffit katosta roikkuvan laatikon alle. Laatikossa lukee: Elviksen kohtauspaikka. Helsinkiläiskatsoja tietysti assosioi heti tämän roikkuvan laatikon Stockan kelloon, kaupungin klassiseen ja tunnetuimpaan paikkaan, jonne sovitaan treffit.
Yhdessä tilateoksessa istuu punaisen valon loisteessa sängyllä isohko pandakarhu. Eteisessä taas on tarjolla matkalaukku jonka teksti kehottaa häipymään. Keskellä yhtä huonetta, itämaisen maton päällä, seisoo kylpyamme, jossa lukee: ”mene ammeeseen, nouse seisomaan ja kerro totuus ”. Tässäpä ideaa vaikka poliitikkojen vaalikampanjointiin: puhujapöntön sijasta tarjolla olisikin puhuja-amme, jossa julistetaan pesunkestävä totuus!
Katsoja ei voi välttyä ajatukselta, että Benillä on ollut hauskaa sommitellessaan näyttelyään, joka jatkuu myös talon ulkopuolelle. Huumoria ja kirkkaita värejä riittää, mutta myös syvällisempiä tekstejä, kuten ”nämä neljä kiveä Nizzan Promenade des Anglaisilta ovat viisi miljoonaa maan vuotta vanhoja”.
Vaikka ei näyttelyssä kävisikään, Benin töitten näkemiseltä ei kukaan Nizzan kävijä voi välttyä, jos kulkee silmät auki. Kun Nizzaan rakennettiin vuosituhannen alussa raitiotie, joku sai nerokkaan idean: tilataan Beniltä tekstejä sisältäviä teoksia koristamaan raitiotiepysäkkejä. Esimerkiksi Valrosen pysäkillä, jossa on paljon yliopisto-opiskelijoita menossa tai tulossa luennoilta tai tenteistä, Ben lupaa, että ”ratkaisu on olemassa” (la solution existe). Keskustassa Ben kehottaa sulkemaan silmät ja kuuntelemaan kadun ääniä. Le Rayn pysäkillä todetaan: ”ei sitä koskaan tiedä”, mutta seuraavalla, Comte de Faliconin pysäkilllä Ben julistaa, että ”kaikki on mahdollista”. Enimmäkseen mustalle pohjalle pyöreällä käsialalla valkoisella maalilla kirjoitetuista sanoista tulee tauluksi tehtyinä vahvoja kannanottoja ja lupauksia, joiden kanssa on helppo olla samaa mieltä.
Perimmäisten kysymysten – tai ainakin pisuaarin – ääreen vie Nizzan keskustassa Massenan aukiolla suihkulähteen alapuolella oleva Benin teksti: ”Je pis donc je suis” eli ”pissaan, olen siis olemassa”. Kyltin alla on julkinen WC. Näin Nizzan oma filosofi, Ben, on tuunannut filosofi ja matemaatikko René Descartesin 1600-luvulla lausumaa ajatusta ”Cogito, ergo sum” (ajattelen, siis olen olemassa) omannäköiseensä benmäiseen muotoon.
Benin pienikokoisia kirjoitettuja tauluja on luokiteltu myös Mail artiksi, joka on taidemuoto, jossa pienikokoisia teoksia lähetetään postitse. Postitaide voi ilmetä postikorttien, pakkausten, faksien tai sähköpostien muodossa. Ehkä tämä yhteys postiin on saanut postilaitoksen sponsoroimaan Benin näyttelyä. Siellä on pöytä, jonka ääressä kävijä voi kirjoittaa tervehdyksiä postikortteihin ja posti vie ne ilmaiseksi perille.
Selvästikin Ben on vaikuttanut suuresti myös näyttelyssä myytävänä olevan julkaisun suunnitteluun ja ulkoasuun. Julkaisu on yhtä ylitsepursuava kuin kaikki mihin mies ryhtyy: etu- ja takakannet avautuvat tuplaleveiksi, julkaisussa on useita postikorttimaisia pikkulisukkeita sekä lopussa vielä juliste Tout est art.
Näyttelyssä myynnissä oleva Benin taidetta käsittelevä kirja on yhtä rönsyilevä kuin taiteilija itse. Kannet aukeavat tuplaleveiksi ja sisällä on erillisiä kortteja ja juliste / Kuvat: © Nuutti Kanerva
Benin ura alkoi työskentelynä nuoruudessa ensin kirjakaupassa. Pian hän päätti avata oman pienen levykaupan, josta kohta jo kehittyikin näyttelypaikka ja suosittu tapaamispaikka vuosina 1958-1973. Kuvista päätellen paikka oli aikamoinen benmäinen installaatio. Samaan aikaan syntyi jo muutakin Benin taidetta. Nyt taiteilija on 88-vuotias ja maailmankuulu. Hänen isoisoisänsä oli tunnettu sveitsiläinen taidemaalari Louis Benjamin Vautier (1828-1898). Benin tytär Eva pitää Nizzassa galleriaa lähellä Liberationia, osoitteessa 2 rue Vernier. Sieltä voi myös käydä ostamassa Benin taidetta.
Museorakennus, Chateau Sainte Hélène, on rakennettu viime vuosisadan alussa. 1920-luvulla se kuului korsikalaiselle parfyymitehtailija François Cotylle. Rakennus jäi avioerossa Cotyn vaimolle Yvonnelle, joka päätti remontoida sen 1930-luvulla nykyiseen asuunsa. Vuonna 1973 Cotyjen tytär Christine möi rakennuksen Nizzan kaupungille, joka avasi siellä museon vuonna 1982. Museon kokoelmat koostuvat pääosin taiteenkeräilijäpariskunnan Anatole ja Renée Jakovskyn kokoelmasta, jonka nämä lahjoittivat Ranskan valtiolle vuonna 1983.
Musée International d’Art Naïf Anatole Jakovsky: osoite on 23 Avenue de Fabron, 06200 Nice
Ben Vautierin kotitalo: osoite on 103 Rte de Saint-Pancrace, 06100 Nice
Benin Vautierin taidetta voi ostaa: taidegalleriasta osoitteessa 2 rue Vernier, 06000 Nice
Lisää kommentti