Kuvaus
Cannesin tunnetuimpia hotelleja on Sveitsissä 1882 syntyneen (Ison-Britannian sekä myöhemmin Ranskan kansalaisuuden saaneen) hotellialan yrittäjän Henry (Henri) Ruhlin rakennuttama Carlton, jonka ovat suunnitelleet cannesilainen arkkitehti Marcellin Mayère ja nizzalainen arkkitehti Charles Dalmas.
Hotellia rakennettiin kahdessa vaiheessa vuosina 1909—1910 ja 1912—1913. Yksi osa Carltonia on entistä hotelli de la Plagea, joka oli rakennettu jo vuonna 1870 ja jonka Ruhl osti vuonna 1911. Carlton avattiin 30.1.1911. Ruhl rakennutti Rivieralle kaiken kaikkiaan kolmisenkymmentä hotellia.
Legendan mukaan hotellin mustien kupolien mallina olisivat olleet Ruhlin ihastuksen, espanjalaissyntyisen Carola Otéron rinnat.
Ensimmäisen maailmansodan aikana Carlton toimi monien muiden hotellien tavoin sotasairaalana ja myöhemmin toipilaskotina. Vuonna 1922 sinne kokoontui eri maiden hallitsijoita ja valtionpäämiehiä rauhankonferenssiin puimaan ensimmäisen maailmansodan jälkeisiä kansainvälisiä suhteita.
Hotellissa (koko nimeltään InterContinental Carlton de Cannes) käynnistettiin vuonna 2016 laajamittaiset uudistus- ja laajennustyöt. Se suljettiin vuonna 2020 ja avattiin uudelleen 13.3.2023.
Satoja miljoonia euroja maksanut laajennus käsittää mm. 37 uutta hotellihuoneistoa, joista suurin on 1000 m2, varustettuna 500 m2:n kattoterassilla, yksityisellä uima-altaalla, saunalla sekä yksityisellä hissillä. 332 huonetta on remontoitu, ja pelkästään suuren salongin (Le Grand Salon) katon kunnostamiseen kului kaksi vuotta.
Hankkeen johdossa ovat olleet cannesilainen arkkitehti Richard Lavelle sekä sisustussuunnittelija Tristan Auer, joiden alaisuudessa on työskennellyt lähes 800 eri alan työntekijää ja artesaania palauttamassa hotellia entiseen loistoonsa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Esittelyteksti: Mari Korhonen
Valokuvat: Jeannette Ihander
Lähteitä:
cannesoleil nro 236, avril 2023;
Alex Baussy: Cannes hier et aujourd’hui, 1966;
Bernard Vadon: Cannes, 1991;
Maurice Bedon: Cannes: Mémoires en Images, osat I ja II;
La Croisette Cannes / France (Cannesin kunnanarkiston toimittama kirja);
https://www.bfmtv.com/cote-d-azur/cannes-apres-plusieurs-annees-de-travaux-le-carlton-rouvrira-ses-portes-le-13-mars_AN-202302170667.html.
Sijainti
-
58 Boulevard de la Croisette, Cannes, Ranska
Lisää arvostelu