Joulu lähestyy, ja suomalaisille se merkitsee lunta, tunnelmallisia joululauluja, kuusen ja pipareiden tuoksua sekä hetkiä, jolloin koko suku kokoontuu saman pöydän ääreen. Kauniit mielikuvat eivät kuitenkaan usein vastaa todellisuutta, ja erityisesti pääkaupunkiseudulla joulunaikaa kulkee usein loskassa tai pimeässä tihkusateessa. Joulun monet järjestelyt sekä puolituttujen sukulaisten tapaaminen voivat aiheuttaa paljon stressiä jo valmiiksi kaamosväsyneelle mielelle.
Voisiko joulun viettää ulkomailla, ja onko joulutunnelmaan edes mahdollista virittäytyä Ranskan Rivieran auringossa ja palmujen alla?
Ranskan Rivieran joulutorit – paikallisia herkkuja, terassielämää ja luistelua T-paitasillaan
Joulun aikaan useat Rivieran rannikon kaupungit – Nizza, Cannes, Antibes – ja monet pienemmätkin kylät – rakentavat omat joulutorinsa. Puiset kojut avautuvat toinen toisensa jälkeen, ja paahdettujen kastanjoiden makea tuoksu, lämpimän mausteviinin höyry ja joulumusiikki luovat juhlatunnelman, vaikka lämpömittari näyttäisi yli kymmentä astetta. Leuto sää saa ihmiset kokoontumaan ulos, istumaan joulukylien terasseille ja nauttimaan herkuista sekä joulun valoista ilman kiirettä. Suomalaiselle tämä on todellinen ylellisyys – olla ulkona ilman palelua, antaa auringon lämmittää kasvoja ja juoda kuumaa juomaa ilman että sormet jäätyvät mukiin.
Joulutorien kojuista löytyy kaikkea, mikä tekee eteläranskalaisesta joulusta omaleimaisen: erilaisia joululahjoja, käsintehtyjä koristeita, provencelaisia santon-hahmoja, paikallisten pientuottajien juustoja ja tapenadeja, hunajaa, oliiviöljyjä, tryffelituotteita sekä makeita herkkuja calissoneista nougatiin.
Yksi joulukylien yllättävimmistä ilmiöistä on luistelukentät, joilla lapset ja aikuiset liitelevät T-paitasillaan palmujen alla, aurinko poskia lämmittäen. Pipoa ei tarvita, ja käsineetkin ovat lähinnä koriste. Luistelutaito vaihtelee, ja etelän asukkaiden varovainen suhde jäähän näkyy joka askeleessa. Täällä ei olla synnytty luistimet jalassa, ja juuri se tekee kokemuksesta niin hellyttävän: jäällä kaatuillaan, nauretaan ja opetellaan yhdessä, eikä kukaan suhtaudu siihen liian vakavasti.
Rivieran joulutoreilla on myös omat, täyteläiset herkkunsa. Raclette sulaa kuumana grillilevyllä, ja suurissa rautapannuissa kuplii tartiflette – perunaa, pekonia, sipulia ja savujuustoa, sellaista lohturuokaa, joka maistuu yllättävän oikealta juuri ulkona nautittuna. Alppiruokien talviset aromit tuntuvat jännittävältä kontrastilta palmun alla, ja illan hämärtyessä ilma täyttyy talvisista tuoksuista, jotka tuovat joulun luontevasti lähelle ilman pakkasta.
Joulukulkueet – valoa, musiikkia ja joulun juhlatunnelmaa
Rivieran rannikon isoimmissa kaupungeissa joulutunnelma nousee huipentumaansa paraateissa, jotka keräävät kadunvarsille tuhansia katsojia. Nizzassa järjestetään niistä näyttävin, ja kun Grande Parade de Noël etelän joulukuussa starttaa Avenue Jean Médeciniltä, koko keskusta muuttuu hetkeksi satumaiseksi kulissiksi: musiikkia, värejä, tanssijoita ja kymmeniä jouluisia hahmoja, jotka kulkevat kohti Place Massénan joulukylää.
Kulkueessa on yli 200 esiintyjää – akrobaatteja, sirkustaiteilijoita, soittajia ja iso joukko iloisia maskotteja. Paraatin kruunaa Joulupukin oma koristeellinen vaunu, joka soljuu valojen keskellä ja johdattaa kulkueen suoraan joulutorin sydämeen. Tunnelmassa on jotakin samaa kuin lapsuuden satukirjoissa, mutta silti hyvin rivieralaista: juhlaa, valoa ja iloa, joka leijuu ilmassa pitkään vielä paraatin jälkeenkin.
Jouluseimiä ja santoneita – provencelaisen joulun tarinallinen sydän
Ranskalaiseen jouluun kuuluu vahvasti la crèche – seimi, joka kuvaa Jeesus-lapsen syntymähetkeä ja jota rakennetaan sekä kirkkoihin että koteihin. Provence on tehnyt tästä perinteestä oman taidemuotonsa. Seimien ympärille rakentuu kokonainen kylä, ja Mariasta ja Joosefista alkava tarina täydentyy pienillä, käsinmaalatuilla savihahmoilla – santoneilla – jotka kuvaavat 1800-luvun provencelaista elämää. Paimen, mylläri, kalastaja, leipuri, kukkakauppias ja monet muut kulkevat seimen ympärillä kuin pieni tarinateatteri, jossa jokaisella hahmolla on oma paikkansa ja luonteensa.
Perinteen juuret vievät Ranskan vallankumouksen aikaan, jolloin kirkkojen suuret seimet kiellettiin ja ihmiset alkoivat tehdä omia miniatyyriseimiä kotiensa suojiin. Siitä syntyi kokonaan uusi käsityöläisammatti, joka elää vahvana yhä tänä päivänä – ja tuo joulun tarinallisen ytimen kauniisti näkyviin Rivieralla.
Santonit eivät ole uskonnollisia symboleja vaan kunnianosoitus Provencen arjelle ja vanhoille ammateille. Monessa perheessä niistä on muodostunut hiljainen joulutraditio: joka vuosi etsitään yksi uusi santon kokoelmaa täydentämään.
Mitä tehdä Ranskan Rivieralla joulun aikaan?
Nizzassa seimiperinne näkyy kaikkein vaikuttavimmin vanhan kaupungin sydämessä, Place Rossettilla, jossa on esillä kaupungin suurin ja tunnetuin jouluseimi. Lou Presèpi koostuu ihmisenkokoisista hahmoista, joiden liikkeet on ohjelmoitu kertomaan joulun tarinaa.
Jos haluaa sukeltaa seimiperinteeseen vielä syvemmin, noin tunnin matka Nizzasta sisämaahan vie Lucéramin pieneen vuoristokylään, jossa on esillä yli 450 käsintehtyä seimeä, jotka on laitettu esille kujille, portaikoihin, aukioille ja talojen ikkunoihin.
Monissa Rivieran kaupungeissa joulun ajan kirkot rakentavat omat seimiasetelmansa, jotka ovat nähtävissä koko jouluajan. Kirkkojen ohjelmistoon kuuluu lisäksi runsaasti ilmaisia joulukonsertteja: perinteisiä joululauluja, klassista musiikkia ja kuoroesityksiä.
Joulu ilman lunta?
Moni suomalainen miettii tätä ensimmäisenä. Joulu ilman lunta – voiko se edes tuntua joululta? Mitä jos mieli silti kaipaa valkoista, hiljaista maisemaa?
Tämä saattaa yllättää, mutta luminen joulu on Rivieralla lähempänä kuin uskotkaan. Vain parin tunnin ajomatkan päässä rannikolta kohoavat Meri-Alpit, joiden rinteet muuttuvat joulukuusta maaliskuulle asti talven omaksi maailmaksi. Siellä voit viettää päivän aurinkoisessa rinteessä ilman viiltävää pakkasta tai silmiin pistävää räntäsadetta, nauttia lämpimän lounaan aurinkoisella rinneterassilla ja katsella, kuinka vuorten varjot liukuvat kohti iltapäivää.
Rivieralta pääsee helposti useisiin viihtyisiin laskettelukeskuksiin, joissa talviurheilun tunnelma on mutkaton ja lämminhenkinen. Alueen suosituimpia keskuksia ovat Isola 2000, Auron ja Valberg – kukin omalla luonteellaan, mutta kaikki yhtä helppoja päiväretkikohteita rannikolta käsin. Aamu voi alkaa cappuccinolla Nizzan rantabulevardilla, jatkua lumeen peittyneillä vuorilla ja päättyä takaisin Välimeren rannalle, jossa palmut hehkuvat joulun valoissa.
Joulu-uinti – rohkeiden ja nauravaisten perinne
Rehellisyyden nimissä täytyy kuitenkin paljastaa yksi asia, josta suomalainen Riviera-jouluna joutuu luopumaan. Vaikka lunta löytyy läheltä ja vuorille voi lähteä laskettelemaan, yhtä asiaa ei Rivieralta löydy: perinteistä joulusaunaa ja sen jälkeistä hyistä avantoa. Mutta toisaalta – kun ei ole pakkasta, viimaa eikä loskaa, mitään pelastavaa kuumaa löylyä ei edes kaipaa. Avantouinnin voi korvata täällä aivan toisella tavalla.
Joulu-uinnit järjestetään vuosittain Cagnes-sur-Merissä, Villeneuve-Loubet’ssa, Villefranche-sur-Merissä ja Nizzassa, ja tapahtumissa on aina sama hurmaavan iloinen sävy. Rannalle kerääntyy sekalainen joukko ihmisiä – perheitä, ystäväporukoita, eläkeläisiä ja jopa koiria – kaikki tonttulakeissa, glitterissä ja hassuissa puvuissa, valmiina hyppäämään aaltoihin.
Aamu on usein kirkas, meri syvänsininen ja ilma leppeä. Lasketaan yhdessä: trois, deux, un – ja sitten mennään. Hypätään, kiljutaan kylmästä ja nauretaan ääneen, koska meri yllättää aina. Se on kylmä, mutta ei hyytävä, ja aurinko kuivaa ihon nopeammin kuin uskoisi. Tunnelma on kevyt, vapauttava, ja päivään syntyy aivan uudenlainen sävy. Avantouinti vaihtuu aurinkoiseen joulupulahdukseen, ja vedestä noustaan punaposkisina – hieman kylmissään mutta leveä hymy kasvoilla.
Ranskan Rivieralla joulu on valoa, yhteisöllisyyttä, lempeää talvea ja pieniä perinteitä, jotka tekevät joulukuusta elävämmän ja kevyemmän. Tänne voi tulla yhtä hyvin rauhoittumaan perheen kesken kuin järjestämään unohtumattomat pikkujoulut ystäväporukalle tai yrityksen tiimille – joulutorien tunnelma, meren läheisyys ja vuorten lumiset rinteet tarjoavat siihen upeat puitteet.
Lue lisää aiheesta:
Ranskalaiseen loppiaiseen (épiphanie) kuuluu itämaan tietäjien kunniaksi leivottu perinteinen loppiaiskakku galette des rois, kuninkaiden kakku. Loppiaiskakku päättää joulunajan herkuttelun ja valmistelee alkavaan arkeen… Tästä vuosisatojen ajan leivotusta perinnekakusta on olemassa lukemattomia versioita, mutta tavallisimmin sen ainekset ovat voitaikina, sokeri ja mantelimassa. Kakku on tuhti ja makea, pienikin pala riittää jälkiruoaksi. Kyytipoikana voi tarjota vaikkapa kahvia tai siideriä, […]
Joulumarkkinat (torit) ja -kylät (marchés de Noël, villages de Noël) ovat näkyvä osa ranskalaista joulumaisemaa. Ranskassa vanhimmat ja tunnetuimmat joulumarkkinat järjestetään Strasburgissa. Joulukuusen (le sapin de Noël) alkuperään ja merkitykseen liittyy useita myyttejä, ja moni Euroopan maa, kuten Viro ja Latvia, katsovat, että joulukuusiperinne on lähtöisin sieltä. Joulukuusi nykyisin tuntemassamme muodossa on todennäköisesti peräisin 1500-luvulta […]
- Matkavinkit & aktiviteetit
-
+4 Ranskan juhlapyhät ja perinteet, Riviera TW, Rivieran tapahtumat, Ruoka & viini










Lisää kommentti